torstai 23. lokakuuta 2008

Itkeäkö vai nauraa?

Näin kunnallisvaalien alla on on kaikenlaisia tilaisuuksia. Olen välttynyt niistä kiitettävästi. Olin kuitenkin yhdessä: Pampalon kultakaivosta koskevassa. Sehän on ollut yksi kunnan pelastava oljenkorsi. Ja kultaa on, mutta sen esille saamiseen tarvitaan rahaa. Maailman laman iskiessä tännekin aikatulut muuttuvat ja osakkeiden hinta laskee. Kun Endomines meni muutama aika sitten Tukholman pörssiin, oli osakkeen hintanoteeraus 12 ruotsinkruunua. Nyt se on myyntikurssina 4,00 Skr. Uusia osakeanteja siis tarvitaan.
Itsekin tein kesän lopulla 110 kV voimalinjan ympäristöselvityksen Pampaloa varten; nyt kuulin firman toimitusjohtajan suusta, että tätä linjaa ei tarvita vaan yritys luottaa rikastamotoiminnassa 20 kV jännitteeseen ja agregaattivoimaan. No silleen, pääsivät huhuslaisetkin metsään hakattavasta aukosta. Siis teetettikö Enerke Oy hukkainvestoinnin linjan tutkimisella, vai muuttiko tilaajayhtiö mieltään kuultuaan hinnan 45 km linjan vedosta?
Mutta samassa tilaisuudessa (järjestäjänä Keskusta ja Vihreät) käytti puheenvuoron eräs tunnettu keskustalainen "änkyrä". Sanon änkyrä, koska hän aiemmin vaalipaneelissa niin suurisanaisesti moitti kunnanvaltuuston änkyröitä. Antoi lausunnon vihreiden nokkanaisesta, jossa "todisti" tämän olevan stalinisti. En ollut uskoa korviani, että tällaisessa kulta-asiayhteydessä alkaa tulla moisia asiattomuuksia. Seurasi tietysti hyökkäyksen kärjen pikaistunut vastaus, josta huuto ei ollut kaukana.
Kuvittelin, että tämä tapaus oli yksittäinen ja kaikkien tunteman vastavirran kiisken ainoita tapoja tulla esille asiassa kuin asiassa.
Mutta sitten ehdin viimein lukaista Karjalaisen nettipalstan lukijakommentteja. Seuraavassa näitä otteita keskustelusta sen jälkeen, kun lehti syyskuussa julkisti uutisen vihreiden asettavan pienen ehdokasryhmän.

Iloksen toinen haara 22.09. klo 21:45
suojelullako eletään
No tulihan se vihreiden ryhmä myös Ilomantsiin, tosin toimii Joensuun ohjauksessa. Taitaa ryhmän kannatus olla perin heiveröinen, sillä kyllä äitiryhmä Ilos ja Natura on pilannut mahdollisuudet. Korpipitäjässä ei elä suojelulla, vaan työllä, jolloin luonnonvaroja pitää voida hyödyntää. Jos noudatettaisiin vihreiden ja muiden suojelijoiden tahtoa ei Ilomantsissa oli edes soraa saati sitten maanomistajalla oikeutta omiin maihinsa. Grönan politiikka on niin betonoitua, että luonnosta, metsistä ja maasta elävän pitäjän asukkailla nousevat niskavillat jo nimen kuultuaan. Sosialisointi ei kuulu 2000-luvulle, ei vaikka olisi entinen stallari.


04.10. klo 21:28
Duunari
Nämä Vihreät ja Luonto-Liiton edustajat,eivät ole koskaan tehneet rehelistä työtä.ne eivät tiedä mitä se on vaan jauhavat paskaa koska niillä on niin suuret suut.


04.10. klo 20:21
sinivihreän!
Kokoomuksen puistoyksikkö, kuten eräs poliittinen kirjoittaja blogissaan kertoo. Piti ihan Nurmijärveltä asti tulla pelastamaan Ilomantsi sen omilta osaamattomilta päättäjiltä jotka eivät ymmärrä luonnosta mitään eivätkä ympäristöstä! Heistä monet ovat kuitenkin niin iäkkäitä, että ovat eläneet ajan, jolloin korvessa ei ollut edes sähköä ja todella elettiin luonnon ehdoilla. Von sukuiset Nurmijärvellä ovat tainneet saada sähköt ja vesi-viemäröinnit 1800 luvun lopulla ja luonnon ehdoilla eläminen on heiltä ehkä jo unohtunut koska siitä taitaa olla enemmän kuin 120 vuotta. Luonnonmukainen maataloustouhu ei nykyaikana ole lähellekkään sama kuin ennen oli. Silloin siihen jouduttiin pakosta ja siitä pyrittiin pois tai yritettiin kehittää paremmaksi, ettei elämä olisi ollut niin kovaa. Veikkaan, että tällekkin touhulle käy kuten monelle muulle samanlaiselle harrastajalle. Muutaman vuoden jaksavat aatten innolla, sitten siitä tulee arkea ja lopuksi muuttavat pois kun huomaavat ettei se niin erikoista ollutkaan ja kaupunkien mukavuudet alkavat taas kiinnostaa. Nuorena ja keski-ikäisenä sitä vielä jotenkuten harrastaa muutaman vuoden mutta ikää kun tulee, arvot muuttuu.


05.10. klo 08:40
punavihreää
Kun demarit haluavat sosialisoida ihmisten rahat, vihreät sosialisoi maallisen omaisuuden. Kaikki vaan yhteiskunnan kontrolliin ja ohjaukseen. Totuus tulee hyvin esille ehdokkaan kommenteissakin, kun on kiinnostunut verovarojen käytöstä. Siitä nimenomaan on sosialisnissa kysymys. Verottaa ihmisiltä pois työllä anasaitut varat ja hallita niitä toisten puolesta. Kun kapitalismilla pelottelu ei enää pure, niin hyvä uskoiset manipuloidaan keinotekoisilla uhkakuvilla kuten ilmastonlämpeämisellä.


05.10. klo 19:43
punaa
Todella hyvä analyysi, olet oikeassa näissä kateuteen ja toinen vielä lisäksi anarkiaan periaatteensa perustavien ryhmittymien ruotimisessa.


Olen tiennyt eläväni Suomen äärikolkassa ja halunnut tänne. Mutta nyt ymmärrän pimeyden ydintä -oikeaa mustaa aukkoa - enemmän. Noissa viesteissä kaikuu korven ääni korpikuusen alta.

En häpeä ilomantsilaisena - häpeän ilomantsilaisten puolesta.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pelkään, että Ilomantsi itsenäisenä-aatteen alttarille joskus uhrataan tämä vielä melko puhdas ja raiskaamaton luontomme; se toinen mahdollisuus on kenties vieläkin huonopi luonnon näkökulmasta. Tämä tänne jäänyt vähäinen porukka voi saada melkoista tuhoa aikaan vain omaa etuaan katsoessaan. Ovelutta tarvitaan, sillä täällä ei ymmärretä sitä tosiasiaa, että kun kerran jokin on tuhottu, kestää sukupolvia korjata virheitä. Ja toisaalta onko tulevaisuudessa yhä harvenevalla porukalla enää resurssejakaan laajamittaisiin korjausoperaatioihin kun energia menee oman toimeentulon turvaamiseen. Jyrkkä vastakkainasettautuminen vanhan linjan kanssa vie armotta tuhoon, säilyttäjien on oltava taivuttelutaitoisia. Toivottavasti järki voittaa ja arvostetaan sitä ainoata rikkauttamme, mikä meillä täällä vielä on eli puhdas ja kaunis, rikaskin luontomme. Jos luontokin raiskataan, ei ole mitään, minkä puolesta täällä elää ja asua.

Nostan hattua rohkeille vihreille edustajillemme, jotka laskelmoimatta olette päättäneet pysyä uskollisena omille näkemyksillenne! Toivotan hyvää vaalimenestystä!