Itämaista viisautta

Nyt kun Euroopassa uhitellaan ihan oikein, on hyvä muistaa seuraava itäinen ohje.
Nimittäin joskus 1960-luvulla, kun autoistuminen alkoi vallata alaa myös Neuvostoliitossa, mutta tuotteista oli puutetta, ohjeistettiin kansaa seuraavalla lohdutuksella:
Kun tarvitset votkaa, ei auto ole tarpeen sen hakemiseen, voit ottaa (sovhoosin) traktorin.
Kun haluat käydä ulkomailla, ei autoa siiinäkään tarvita. Mennään tankilla.

Kuin käärmettä pyssyyn...

Kaksi vuotta sitten YIT:n ja Ilomantsin keskinäisillä sopimuksilla yritettiin vallata Pogostan historiallisinn alue kerrostalorakentamiseen. Keinona käytettiin poikkeamislupaa, joka oli voimassa olevan kaavan vastainen.
Poikkeamisella haettu ratkaisu oli sekä käyttötarkoituksen osalta, voimassa ollevan asemakaavan ja välillisesti asiassa merkityksellisen yleiskaavan vastainen. Näin ollen Kuopion Hallinto-oikeus kumosi 5.4. 2012 teknisen lautakunnan  antaman poikkeamisluvan maankäyttö- ja rakennuslain 172 § perusteella.  Valituksen kunnan menettelystä jättivät Ilomantsin Luonnonystävät ry ja tämän kirjoittaja.
Nyt asia on sitten uudelleen esillä, sillä tekninen lautakunta on tänään hyväksymässä uutta yleiskaavaluonnosta, joka mahdollistaisi nyt nuo kaksi YIT:n kerrostaloa Ilomantsin tärkeimpään maisemaan.
Nyt todella ovat esillä kaksi 4-kerroksista kerrostaloa, kun aiemmin puhuttiin vain yhdestä.
 Seuraavassa näytän kuvakollaasin:

Ylinnä on kuva, jonka on laatinut YIT poikkeamisluvan perusteluiksi.
Keskellä on sama kuva, johon tyttäreni lisännyt asiakirjoista ilmenevän toisen talon.
Kolmantena on nyt esillä olevan osayleiskaavan muuttamista koskevan osallistumis- ja arvioimissuunnitelman kansilehden kuva.
Huomaa,miten puut ovat kasvaneet, puita ja pensaita on lisätty ja äiti-lapsisuhde on aivan hellyttävä. Myös pysäköintikentät valtakunnallisella kulttuuriympäristön suojelualueella ovat kasvaneet aivan uusiin mitttoihin.
Ja piristävä syysruska....
Nyt todella on kahdesta kerrostalosta kysymys.

Eihän asian kannalta mikään muu ole muuttunut, kuin että nyt yritetään laillista tietä saada YIT:n tontti rakennetuksi. Kyseessä on edelleen valtakunnallisesti merkittävän alueen tärvely-yritys.
Lisäksi koko viereinen Hutunniemi ollaan kaavoittamassa, myös historiallisten kiinteiden muinaisjäännösten  päälle rakennettaisiin.  Tuskin löytyy poliitikkoa, jolla olisi särmää puhaltaa peli poikki. Vaikka koko kirkonkylän keskustan kehittämistavoitteet (onko niitä?) hajoavat näiden takia.

Suomen syöjiä, osa 5

03.03.1879   Uusi Suometar no 26 s. 1-2 (Jatkoa wiime lisälehteen)

Pälkjärwellä oliwat Wenäläiset tapelleet Suomen sotawäen kanssa myöskin Noittanojalla ja Kurikassa (Kurikankylä on Värtsilästä etelään 4 km).

He asettuiwat sitten Kurikkaan majailemaan. Siellä sattui kerran että talonpoika metsästä maantien varrella pilalla tähtäsi kiwäärillään ohitse kulkewaa kasakkaa. Kiwääri laukesi ja luoti meni kasakan wasempaan jalkaan ja tappoi hevosen. Tuosta suuttuiwat Wenäläiset ja alkoiwat etsiä ampujaa. He saiwat käsiinsä talonmiehen Tuomas Seppäsen Kurikasta, jonka ensin tapasiwat maantiellä (Tuomas S. saattoi olla Jouhkolan hovin isäntä). Hänen sitoiwat nuoralla hewosen häntään ja lkaahasiwat sekä pitkin että poikki maantietä aina Pälkijärwen eteläpuolelle, Nousiaisen talon kohdalle asti. Miekoilla pistellen ja ruoskilla piesten häneltä tiroittiwat: ”Kuka ampu, kuka ampu?” Kun ei Seppänen tuskissaankaan tiennyt sanoa kuka kasakkaa oli ampunut, hylkäsiwät hänen wihdoin wähissä hengin maantielle. Hän kitui sitten waiwaisena jonkun ajan ja kuoli.

Kurikassa kasakat hewosillaan syöttiwät ruispeltoja ja itselleen tappoiwat lehmiä, mistä waan tapasiwat. Mutta keinon keksiwät kestikiewarin Erkki Pakarisen wanhin tyttö Maria ja torpanpoika Kaappo Juhanpoika Silwander. He ajoiwat kenenkään tietämättä karjansa Suosaaren (Pälksaaren?) hörppösiin maalle, tukkiwat karjan kellot ja sitoiwat lehmät puihin kiinni. Siellä oliwat 5 wuorokautta piilossa, 10 wirstan päässä kylästä, ja eliwät sen ajan lehmän maidolla. Paimenten löyttyä syötti heitä Fiandt kenraalin (Kajaanin linnan komendantti 1715. Hänen lapsensa saivat aateliasarvon nimellä von Fieandt ja merkittiin Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin 1752; kuoli Lappeenrannan taistelussa 1741) äiti Kaija Tuukkainen ryyniliemillä. Kaappo Silwander eli wielä 73 wuoden wanhana w. 1865.(Nämä vuosiluvut eivät pidä paikkaansa.)

Sodan syttyessä w 1808 oli Wenäjän hallitus laittanut Karjalan ja kaiken Suomenmaan kirkkoihiin sellaisen kuulutuksen, ett`ei kenenkään tarwitse Wenäjän sotawäen tullessa mennä pakoon, waan saa jokainen pysyä rauhassa majassaan. Mutta Kesälahden kirkossa waan ilmoitettiin että sota tulee. Wenäläiset siitä tiedon saatuaan tuliwat eräänä aamuna warhain pappilaan ja ottiwat rowasti Lucanderin yöwuoteeltaan wangiksi.(Tässä on virhe: Lukander oli pappina vasta 1800-luvulla.Pikkuvihan aikaan pappina oli Johan Weckman.) ”Makisten Lummi” sen nähtyänsä karkasi ulos ikkunasta ja pääsi pappilan ruispeltoon piiloon. Rowastin keralla ottiwat Wenäläiset pappilasta hewosen, mjutta rowasti sai ensin astua hewosten rinnalla. Sitten wyöttiwät hänen hwosen selkään ja sitoiwat jalat hewosen mahan alitse kiinni. Kesälahden Rastinniemellä antoi Nousiaisen emäntä rowastille sinä päiwänä ensi kerran ruokaa ja Terwalahdessa ja Willolassa samoin talon emäntä wiskasi aitan ikkunasta rowasti raiskalle hiilikkään syötäwäksi, häntä kun aitassa pidettiin wankina; siinä oli rowasti tarinan mukaan saanut maata sikolätissä. Häntä kuletettiin aina Sawonlinnaan, jossa sai olla koko syyskesän, kunnes Kerimäen rowasti Makkonen (virhe: Kerimäen papit olivat kaikki tuohon aikaan ruotsinkielisiä) sai hänen puuhillaan wapautetuksi.

Ruhtinas Kutrisowin kuolemasta tappeluun Iisalmen sillalla w. 1808 kerrotaan näin. Ruhtinas oli harmaalla hewosellansa liehunut tappelussa kuin tuli ja walkea, kunnes pahaksi onnekseen sattui tulemaan häntä wastaan wanha tuttawansa Wenäjän kirkkoherra Ilomantsista (Ivan Petrov, kirkkoherrana 1807-1817, Venäjän sotaväen opas ja tulkki, sai useita kunniamerkkejä), hänkin harmaalla hewosella. Terwehdittyään rupesiwat ukot tupakoimaan; ruhtinas otti taskustaan kultasen nuuskutoosan, jonka kirkkoherra otti käteensä. Samassa lensi jo perhonen Suomen leirin puolelta ja purasi ruhtinasta niin että loppui tupakoiminen; hewonen ratsutta pakoon. Kirkkoherra piti sitte nuuskutoosan omanansa ja näytteli sitä tuttawillensa, kertoen kuinka surullisella tawalla hän oli sen saanut. (Tämä on aivan tarua sekoitettuna Napoleonia vastaan käydyn sodan muistoihin; Mihail Kutusow voitti kuuluisan Borodinon taistelun.)

Luettelo Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kirjoissa niistä haudatuista, jotka ovat kuolleet väkivaltaisesti venäläisten (=venäläisten ja karjalaisten) toimesta:

†	tunnus	nimi	kylä	kuolinsyy	ikä
23.3.1742		Pekka Ikonen	Melaselkä	Ihjälslag. af ryssen (kuoliaaksi lyöty)	33
23.3.1742	Niilo Ikosen poika	Antti	Melaselkä	sama	12
23.3.1742	Mikko Martikaisen poika	Elias	Melaselkä	sama	22
9.5.1742	talollinen	Vilppu Utriainen	Ontronvaara	sama	70
9.5.1742	ed. lanko	Klaus Pesonen	Ontronvaara	sama	30
13.5.1742	Vilpun vaimo	Maria Karvinen	Ontronvaara	sama	60
9.5.1742	Juho Ikosen poika	Heikki	Kuolismaa	sama	6
18.5.1742	tilallinen	Pekka Pekanp. Piitulainen	Konnunniemi	Dödad af ryssen (tapettu)	35
26.5.1742	Heikki Pesosen vaimo	Riitta Varotar (Vartiainen)	Öllölä	sama	58
26.5.1742	H. Pesosen tytär	Riitta	Öllölä	sama	5
26.5.1742	H. Pesosen tytär	Anna	Öllölä	sama	2
4.8.1742	talollinen	Joose Pesonen	Kinnasniemi	sama	30
4.8.1742	talollisen poika	Olavi Reinikainen	Kinnasniemi	sama	18
4.8.1742	talollinen	Niilo Kainulainen	Kinnasniemi	sama	42
4.8.1742	tilallinen Juho Määttäsen vaimo	Valpuri Hiltunen	Eimisjärvi	ihjelslag.af ryssen	67
4.8.1742	Tilallinen Taneli Kerkkäsen vaimo	Kirsti Pesonen	Pirttijärvi	sama	27
4.8.1742	Talollinen	Antti Vänskä	Pirttijärvi	Skutten af ryssen (ammuttu)	62
8.11.1742	talollinen	Pärttyli Ikonen	Kuolismaa	Dödad af ryssen	43

LOPPU

Suomen syöjiä, osa 4

Korpiselän kappelissa Suojärwellä, kun parttisotilaat tuliwat Siipakylään (Tsiipakka oli kylä Korpijärven rannalla kuten Hoilolakin), niin latoiwat rahwaan tuwan lattialle riwiin istumaan ja laukasiwat siinä kiwääreillä jokaisen järjestänsä hengeti. Silloin jäi eräs poika lapsi, jota sanottiin ”Taltta-Mikoksi”, eloon ja sai kolme wuorokautta imeä kuolleen äitinsä rintaa. Waan Mikko, kun autettiin siitä pulasta, kaswoi mieheksi ja eli kunnialla wanhaksi. Siipakylässä muistellaan Suomalaisten eläneen wasta 130 wuoden paikoille.

Onkisuolle, joka on Korpiselän ja Suojärwen wälillä lähellä Äkläjärven (Ägläjärvi)kylää, murhasiwat parttisotilaat 70 henkeä.

Onkamon kylästä Tohmajärwellä oliwat talonpojat Lappeenrannan sodan aikana w. 1741 korwessa ja myllyllä paossa. Wenäläiset löysiwät heidät sieltäkin ja polttiwat tuwallisen Suomalaisia. Rotewimpia joukosta, Juha Riikosen ja Mikko Siwosen waimonensa (Populi Mikko Sivonen oli muuttanut Impilahdelta Venäjän puolelta 1735 vaimonsa ja lapsensa kanssa Kemien kylään), weiwät wankina aina ”Sernaskoin maahan”. Riikosen wanhempi poika Juha ja setänsä oliwat kuulleet Wenäläisten tulon ja pakeniwat korpeen. Heidän koiransa kun kuuli kahakan myllyltä rupesi haukkumaall, mutta poika sieppasi puukon tupestaan ja leikkasi koiralta kurkun poikki, joten pelastuiwat. Kaksi yötä ja päiwää Wenäläiset temusiwat myllyllä. Wankien sanotaan sanotaan saanneen keisarilta luwan palata Moskowasta, waan he eiwät enää tahtoneet.

Allinsalmella tappoiwat Wenäläiset metsämajaan paossa olewan pappi Toljanderin pojan, mutta hänen pieni poikansa, joka pääsi erääseen maahautaan piiloon, säilytti henkensä.(Pikkuvihan aikaan venäläiset tappoivat kirkkoväärti ja kappalainen Klemet Toljanderin. Klemet oli Tohmajärven kirkkoherra Clemes Tolianderin (k. 1684) pojanpoika, jonka poika Johan pelastui maahaudassa

Allinsalmi on Rääkkylän ja Tohmajärven rajalla.

Rastinniemen kylässä Kesälahdella (13 km kirkolta luoteeseen) Wenäläiset w. 1741 polttiwat Suomalaisia kaksi tuwallista. Tuosta onnettomuudesta pelasti itsensä eräs ukko Nousiainen (Mikko Nousiainen(?), k. 1790 72 v iässä ajokseen) lakeistorwen kautta, josta muka tauti sitten söi jalan waiwaiseksi. Larjuksen mäellä Kesälahden kirkon luona Wenäläiset samoin polttiwat tuwallisen ihmisiä (Venäläiset polttivat molemmat Kesälahden pappilat 1741-42, Jo 1709 oli vieressä ollut kirkko ryöstetty ja pappila poltettu.) (Jatk.)

Suomen syöjiä, osa 3

Palanutsaareen (Kalmosaari 700 m SE Korpisaaresta) Ilomantsin Nuorajärwellä oli 16 Wenäläistä kuollut nälkään. Heiltä oli wanki päässyt weneellä karkuun, eikä totellut waikka kyllä huusiwat: ”Älä mene, tule takaisin, niin saat hopeisella lusikalla syödä puurosi”. Heidän luunsa sitten haudattiin Korpisaareen (Korpisaarea on käytetty Viininiemen asukkaiden hautasaarena. Saaresta on löydetty mm. pronssinen rintasolkipari. Muistitiedon mukaan lapsia kiellettiin menemästä saareen).

Marjowaaran kestikewarin itäpuolella on Murhiwaaran torppa. Siihen murhattiin sunnuntaiaamuna sota-aikana kuusi henkeä ja lapsi pistettiin seipääseen kuolemaan. (Torppa on edelleen olemassa autiona kalliomurskausalueen pohjoispuolella Marjovaarassa.)

Eräästä  hietasärkästä, joka on eteläpuolella waltamaantietä lähellä Maukkulan kylää, länteen päin Kurkilammista, on löytty paljo ihmisten luita kun siitä on soraa wedetty maantielle (Puustinvaaran Kurkirinne, mm. Veikko Määttäsen sorakuoppa, mahdollisesti myös jakokunnan loppuun kaivettu kuoppa). Rahwas ei tiedä minkä sodan aikusia ne lienewät.

Wiinniemellä polttiwat parttisotilaat riihellisen suomalaista rahwasta. Eräs waimo, jonka Wenäläiset oliwat repineet sota-aseillaan niin onnettomaksi että suolet jo heiluiwat siwulla, juoksi wielä tuosta kahakasta pakoon. Lapsensa jäi surmapaikalle itkemään, jonka tähden Wenäläinen huusi pakenewalle: ”A korjoo ropa lapses!”

                                                          _____________________

Parttisotaa käwiwät Suomalaiset ja Wenäläiset keskenään waikka rauhakin oli päätetty waltakuntien wälillä. Sitten on neljäs miespolwi elämässä, kun Ilomantsin Kuokanniemellä eli talonmies Aatami Kettunen (s. 23.12.1743). Hän ja eräs talonmies Erkki Tikka (eli 1724-1809)joka asuin Wiinniemellä, läksiwät kerran miehinensä Wenäjän puolelle parttisotaan. He antoiwat monessa kahakassa Wenäläisille selkään ja palasiwat runsaalla saaliilla kotiinsa.

Liuwuksen (Liusvaara oli luovutetun Ilomantsin itäisin ortodoksikylä) puolelta Ilomantsissa meni kerta (1767) wiisi miestä, niistä yksi mykkä (kuuromykkä Gauriel Fedotoff), rajan yli (Säämäjärvelle) ja rapisteliwat Wenäläisiltä yhtä ja toista saaliiksi. Kun palasiwat sankarimatkoiltansa, niin heistä tuli kaipauksia. Asia ilmoitettiin Ruotsin kuninkaalle, joka käski rapsia mykkä-miestä 40 paria selkään ja tuomitsi toiset mestattawiksi. (Yksityiskohtaista tietoa Liusvaaran ryöstäjistä ja tuomioista: ks. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/koskivirta/sisainen.pdf., ss. 275-277. Teloitetut olivat uudisasukkaat Fedor Fedotoff ja Jeulampei Jestafeoff. Yksi koki tehdä itseänsä wiattomaksi ja huusi mestatessa: Juo´aan weri wiaton, pää wiaton mestataan”. Mestatut teilattiin Ilomantsin wanhan suomalaisen  hautausmaan wiereen (Ilomantsin Pappilanvaaralla) Tuosta alkoiwat miehet wälttää ryöstöretkiä kun näkiwät kuinka ryöstäjät kuninkaan  käskystä kappaleina nostettiin parruin päähän.

Wiimenen, joka Ilomantsissa mestattiin samaan paikkaan, oli wanha sotamies ”Toutu”, joka oli murhatyöstä tuomittu.

(jatkuu)

Suomen syöjiä, osa 2

Kinnasniemellä, kun wiholliset kerran murhasiwat ja polttiwat ihmisiä, sai wanha akka, jota haukuttiin ”rankkihampaaksi”, häwyttömyydellään murhaajia nauramaan ja pelasti sillä henkensä. Samasta kylästä pakeni toisen kerran hädän aikana kaikki talon wäki saareen. Isännän nimi oli Lauri. Lähtöä tehdessä sattui kerjäläispoika taloon. Häntä tahdottiin mukaan pakoretkelle, mutta poika arweli: ”Anna rosmojen tulla waan, kyllä minä sotia osaan ja talon warjelen”. Pojan kotwan aikaa penkillä wiruttua tulla sujahtawat polttajat tupaan ja alkawat wirittää kartanoa tuleen. ”Antakaa waan minun sytytellä tätä taloa, olenhan teidän joukkoanne”, arweli poika ja neuwoi wihollisia tuonnemmaksi. Saikin siten murhajoukon tielle. Sitte sammutteli tulen talon nurkista ja meni rannalle Lauria huutamaan: ”Tule pois Lauri saaresta, täällä on myssys, pyssys ja tupakkasuntsas”.

Mutalahden kylä, joka on Ostronsaaren kirjakuntaa Ilomantsissa on wanhin asuinpaikka Melaselän järwen rannalla, sillä siinä owat ennen Lappalaisetkin asuneet. Siinä kylässä asui ennen Jaakonniemellä, jossa wielä näkyy pätsin sioja, niin äweriäitä Suomalaisia, että porttien salenta (salpaaminen, sulkeminen) kuului järwen yli Melaselän kylään. Ne oliwat Kokkosten sukua. Mutta parttisotilaat tuliwat kerran rahwaan maatessa ja tappoiwat sekä polttiwat kaikki; 50 lehmää weiwät myötänsä. Ainoastaan kaksi poikaa, jotka oliwat menneet metsään permiä (metsäkanalintujen ja jänisten pyyntirihma) wirittämään, jäiwät jälille. Sittemmin on Mutalahdessa asunut ”venäläinen” Jiiskasen (Jeskasen) suku 8 miespolwea.

-Ostronsaarella asui ennen rikas Suomalainen Juho Ikonen. Hänen polttiwat parttisotilaat tupansa ikkunaan ja weiwät kaiken tawaran mukaansa. Eräältä wenäläiseltä Wilokkiselta ottiwat kaksi erittäin kaunista tytärtä riihen parsilta kiinni ja weiwät Wienanmerelle. Siellä jonkun aikaa kurjuutta kärsittyänsä, karkasiwat tytöt pois. Heitä ajettiin koirakuonolaisilla perästä, waan sanoiwat hawuilla pyyhkineen jälkiänsä ja pitäneen hawuja sieraimissa.

Kerran tuliwat wiholliset Ontrowaaran (6 km Möhköstä itään) kylään ja pistiiwät taloon, josta emännät par´aikaa oliwat wettä noutamassa. Kun tuwassa waan oli lapsi lattialla, niin luiskahtiwat sillan alle ja liputteliwat sormillaan raosta lapselle, et´ei itkisi. Tuon huomasiwat emännät wesisaawia tupaan tuodessa ja lähtiwät miehiä pakoon. Nuo kun eiwät tawanneet waimoja palasiwat taloon ja hakkasiwat lapsen paloiksi tuwan pöydälle.

Ontrowaarasta läksi kerran Röpiksi haukuttu wenäläinen talon weljes rajan yli Wenäjän puolelle apumiehiä etsimään polttaaksensa ja ryöstääksensä kotikyläänsä. ”Kuulkaa weljet”, oli Röppi tuumitellut joukkonsa kanssa, ”mie ensin oman kotini paitskoon tuleen, a työ weljet muu kylä polttakaa” Mutta Ontrowaaran kyläläiset oliwat saaneet wähän wihiä Röpin wehkeistä ja meniwät miehissä Lokanlahden perukalle eräälle kannakselle hänen tuloansa wahtimaan. Siellä he saiwat Röpin ammutuksi. Tämä wielä wähissä hengin huusi: ”Da veljet, älkää tappako, älkää tappako!”, waan armahtamatta ottiwat kyläläiset kawaltajalta hengen. Tuon nähtyänsä Röpin seuraajat pötkiwät pakoon minkä kerkesiwät. Wieksjärwellä pakenewaa wenäläistä, nimeltä Lierinen, ampui eräs Ontrowaaran mies jouspyssyllä reiteen, jotta Lierinen siitä sai kuoleman haawan. ”A ku mie”, oli ampuja kertonut, ”Lieristä ammuin reitehen, ta pulikka mennessä näppi ja näppi aaltoin päitä a ta wenhen laijalle Lieristä reitehen”. Liewätkö Lierisenniemi ja Lierisensaari Lokanlahden suulla Wieksjärwellä tästä saaneet nimensä. Se niemekkeen kannas, johon Röppi ammuttiin, sai siitä nimensä Röpinkannas.

Kun Wenäläiset kerran parttisotaa käydessään myöhään syksyllä palasiwat Suomesta kotimajoillensa ja tuliwat Ilomantsin Konnunniemelle (pitäisi olla ilmeisesti Kinnasniemelle, jonka lähellä on Mäntyjoki) aikeessa pyrkiä edelleen Mäntyjoen yli, niin oliwat suomalaiset ennättäneet aseinensa Mäntyjoelle ja repineet siitä sillan. Kun Wenäläiset paikalle ehtiwät, niin Suomalaiset takaa ahdistiwat heidät jokeen, jossa muuan Wenäläinen kuoleman tuskissa huusi: ”Woi, woi, moammo kielsi, taatto käski Ruotsista halpoo rahoo ottamaan”. Muutamia pääsi tuosta selkäsaunasta karkuun Honkawaaralle (lähellä Kattila-ahoa 7 km Kinnasniemeltä lounaaseen) metsämajaan, johon paleltuiwat ja kuoliwat.

Pirttijärwellä parttisotilaat riehuessaan polttiwat emännän ja sitten isännän talosta; ukko Huowinen pääsi tuwan lakeisesta ulos ja pelasti siten henkensä. Pirttijärwen nykyisen lautamiehen talon paikalle (Huovinen?) polttiwat wanhan tytön tuohikontti selkään; eräs kyntömies, joka pellolle näki melun kartanosta, pääsi surmasta pakoon.

Koko tuwallinen ihmisiä poltettiin Saarawaarassa (Saarivaarassa). Tuwan sijalla olewia poroja sen perästä uhritettiin. Kirweswaarassa olewaan Keljain petäjikköön poltettiin ämmä poikinensa. (Ilomantsin Kirvesvaarassa lienee ollut erakkomunkkien asuinsijoja, ven. Келья ).

(jatkuu)

Suomen syöjiä omilla konnuilla

Viime aikoina on eräs häirikködosentti Bäckman tehnyt kaiken voitavansa mustatakseen kotimaataan venäläisten silmissä. Ajattelin että on nyt aihetta palauttaa mieliin vähän vanhaa historiaa venäläisten ja suomalaisten yhteiselosta. Seuraavassa ja sen jatko-osissa tullaan kertomaan kansakoulunopettaja Henrik Laitisen v. 1865 muistiin keräämää historiatietoa. Nämä tiedot on julkaisti  Uuden Suomettaren lisälehdillä 10.2. -3.3.1879. Väliin olen lisännyt joitakin kommentteja, karttoja ym. Tiedot koskevat lähinnä vanhaa Ilomantsia tai rajoitetusti Pohjois-Karjalaa. Täällä pahanteko oli rajallisempaa verrattuna Kymenlaaksoon tai Pohjanmaahan.

10.02.1879   Uusi Suometar no 17 Lisälehti, s. 5

Wihan muistoja Itä-Suomesta.

H. Laitisen keräämiä w. 1865.

Henrik Laitinen tuli v. 1863 Wärtsilän rautatehtaalle opettajaksi ja kirjastonhoitajaksi  

Öllölän ja Konnunniemen kylien wälillä Ilomantsissa oli wielä isonwihan aikana (verisin vaihe 1713-14, isoviha loppui Uudenkaupungin rauhaan v. 1721)jylhä synkkämetsänen sydänmaa, johon kyläläiset riensiwät parttisotaa pakoon. Tuonne salolle, 8 wirstan päähän, matkustiwat Konnunniemen asukkaat perheineen ja rakensiwat erään waaran rinteeseen saunan, jota sanottiin ”piilomökiksi”.  Toisen waaran rinteeseen, joka siitä sai nimensä P i i l o w a a r a, rakensi saunansa Öllölän kylälistö.  (Suuri ja Pieni Piilovaara löytyvät myös Tohmajärven Patsolasta.) Jatkossa teksti on vaihdettu Old English Text –fontista   helpottamaan lukemista Bookman Old styleksi.   Molemmat saunat oliwat täynnä rahwasta. Konnunniemen saunassa oli myös kaksi kylässä asuwaa ”wenäläistä”. (=ortodoksia) Eräänä iltana kun Suomalaiset pelkäsiwät murhaajain tuloa ja tiedusteliwat wenäläisiltä: ”jokohan tänä yönä wenäläiset tulewat?”; arweliwat nämät ”puksuta saapi maata”. Waan eipä aikaakaan, niin oliwat jo wenäläiset, rahwaan mitään älyämättä, saunan piirittäneet. Nyt sieppasi wahwin saunassa olewista wenäläisistä nuijan, joka oli hätäwaraksi warustettu owen pieleen, ja törmäsi saunasta wenäläisten sekaan. He kun näkiwät rotewan miehen eiwät hirwinneet pistää häntä keihäillänsä. Se pääsi sitä tietä pakoon ja juoksi yöllä yhtä päätä Piilowaaran saunalle waroittamaan. Sieltä rahwas luisti pakoon. Mutta Konnunniemen saunalaisilla oli surma tarjona. Niiden seassa oli eräs Suomalainen Simo Pesonen, jota wenäläiset tuohoiwat keihäillänsä, waan keihään kärki, joka tawoitti Pesosta mahaan, sattui tuliraudan silmukkaan. Pesonen heittihe kuolleeksi kuolleiden joukkoon. Koko saunallisen Suomalaisia Wenäläiset siihen murhasiwat ja murskasiwat, halkoen keihäillänsä murhattujen mahat. Eräs waimo, jolla jo oli suolet siwulla riippumassa, pyysi wielä kahden päiwän perästä wettä juodaksensa. Pesonen kämpi wenäläisten mentyä haawoitettuna  pois kuolleiden joukosta ja parani. Hän asui sitten Hartiawaaralla. Kerran tuli hänen taloonsa wanha  wenäläinen sotilas, osoitti kädellään pohjoista kohden M u r h i  n w a a r a a , joksi Konnunniemen surkeata pakopaikkaa  sittemmin sanotaan, ja arweli: ”Tuolla, tuolla waarassa minä ennen Ruotsia rutsustin”. ”Aha, huusi Pesonen, sinäkö se olet, joka isäni, äitini tapoit ja minua mahaan pistit tuliraudan silmään? Malta, nyt sinun saakeli ottaa; minä tapan sinun!” Sieppasi seipään ja antoi sillä aika hajakkata Wenäläiselle, waikka se koki lepyttää: ”kuules weli, eihän siitä enää mitä, a sotoa so´an aikana”.

Wielä 60 wuotta sitten (1865) löydettiin Murhinwaaralla murhattujen pääkalloja.

(Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaali ei tunne Tuupovaaran Murhivaaraa.)

Pikkuvihan ajalta on Ilomantsin kirkonkirjaan merkitty 20 ihmisen kohdalla v. 1742 ”Ihjälslagen af ryssen” iältään 3-70 vuotiaita.

(jatkuu)