Suomen syöjiä, osa 2

Kinnasniemellä, kun wiholliset kerran murhasiwat ja polttiwat ihmisiä, sai wanha akka, jota haukuttiin ”rankkihampaaksi”, häwyttömyydellään murhaajia nauramaan ja pelasti sillä henkensä. Samasta kylästä pakeni toisen kerran hädän aikana kaikki talon wäki saareen. Isännän nimi oli Lauri. Lähtöä tehdessä sattui kerjäläispoika taloon. Häntä tahdottiin mukaan pakoretkelle, mutta poika arweli: ”Anna rosmojen tulla waan, kyllä minä sotia osaan ja talon warjelen”. Pojan kotwan aikaa penkillä wiruttua tulla sujahtawat polttajat tupaan ja alkawat wirittää kartanoa tuleen. ”Antakaa waan minun sytytellä tätä taloa, olenhan teidän joukkoanne”, arweli poika ja neuwoi wihollisia tuonnemmaksi. Saikin siten murhajoukon tielle. Sitte sammutteli tulen talon nurkista ja meni rannalle Lauria huutamaan: ”Tule pois Lauri saaresta, täällä on myssys, pyssys ja tupakkasuntsas”.

Mutalahden kylä, joka on Ostronsaaren kirjakuntaa Ilomantsissa on wanhin asuinpaikka Melaselän järwen rannalla, sillä siinä owat ennen Lappalaisetkin asuneet. Siinä kylässä asui ennen Jaakonniemellä, jossa wielä näkyy pätsin sioja, niin äweriäitä Suomalaisia, että porttien salenta (salpaaminen, sulkeminen) kuului järwen yli Melaselän kylään. Ne oliwat Kokkosten sukua. Mutta parttisotilaat tuliwat kerran rahwaan maatessa ja tappoiwat sekä polttiwat kaikki; 50 lehmää weiwät myötänsä. Ainoastaan kaksi poikaa, jotka oliwat menneet metsään permiä (metsäkanalintujen ja jänisten pyyntirihma) wirittämään, jäiwät jälille. Sittemmin on Mutalahdessa asunut ”venäläinen” Jiiskasen (Jeskasen) suku 8 miespolwea.

-Ostronsaarella asui ennen rikas Suomalainen Juho Ikonen. Hänen polttiwat parttisotilaat tupansa ikkunaan ja weiwät kaiken tawaran mukaansa. Eräältä wenäläiseltä Wilokkiselta ottiwat kaksi erittäin kaunista tytärtä riihen parsilta kiinni ja weiwät Wienanmerelle. Siellä jonkun aikaa kurjuutta kärsittyänsä, karkasiwat tytöt pois. Heitä ajettiin koirakuonolaisilla perästä, waan sanoiwat hawuilla pyyhkineen jälkiänsä ja pitäneen hawuja sieraimissa.

Kerran tuliwat wiholliset Ontrowaaran (6 km Möhköstä itään) kylään ja pistiiwät taloon, josta emännät par´aikaa oliwat wettä noutamassa. Kun tuwassa waan oli lapsi lattialla, niin luiskahtiwat sillan alle ja liputteliwat sormillaan raosta lapselle, et´ei itkisi. Tuon huomasiwat emännät wesisaawia tupaan tuodessa ja lähtiwät miehiä pakoon. Nuo kun eiwät tawanneet waimoja palasiwat taloon ja hakkasiwat lapsen paloiksi tuwan pöydälle.

Ontrowaarasta läksi kerran Röpiksi haukuttu wenäläinen talon weljes rajan yli Wenäjän puolelle apumiehiä etsimään polttaaksensa ja ryöstääksensä kotikyläänsä. ”Kuulkaa weljet”, oli Röppi tuumitellut joukkonsa kanssa, ”mie ensin oman kotini paitskoon tuleen, a työ weljet muu kylä polttakaa” Mutta Ontrowaaran kyläläiset oliwat saaneet wähän wihiä Röpin wehkeistä ja meniwät miehissä Lokanlahden perukalle eräälle kannakselle hänen tuloansa wahtimaan. Siellä he saiwat Röpin ammutuksi. Tämä wielä wähissä hengin huusi: ”Da veljet, älkää tappako, älkää tappako!”, waan armahtamatta ottiwat kyläläiset kawaltajalta hengen. Tuon nähtyänsä Röpin seuraajat pötkiwät pakoon minkä kerkesiwät. Wieksjärwellä pakenewaa wenäläistä, nimeltä Lierinen, ampui eräs Ontrowaaran mies jouspyssyllä reiteen, jotta Lierinen siitä sai kuoleman haawan. ”A ku mie”, oli ampuja kertonut, ”Lieristä ammuin reitehen, ta pulikka mennessä näppi ja näppi aaltoin päitä a ta wenhen laijalle Lieristä reitehen”. Liewätkö Lierisenniemi ja Lierisensaari Lokanlahden suulla Wieksjärwellä tästä saaneet nimensä. Se niemekkeen kannas, johon Röppi ammuttiin, sai siitä nimensä Röpinkannas.

Kun Wenäläiset kerran parttisotaa käydessään myöhään syksyllä palasiwat Suomesta kotimajoillensa ja tuliwat Ilomantsin Konnunniemelle (pitäisi olla ilmeisesti Kinnasniemelle, jonka lähellä on Mäntyjoki) aikeessa pyrkiä edelleen Mäntyjoen yli, niin oliwat suomalaiset ennättäneet aseinensa Mäntyjoelle ja repineet siitä sillan. Kun Wenäläiset paikalle ehtiwät, niin Suomalaiset takaa ahdistiwat heidät jokeen, jossa muuan Wenäläinen kuoleman tuskissa huusi: ”Woi, woi, moammo kielsi, taatto käski Ruotsista halpoo rahoo ottamaan”. Muutamia pääsi tuosta selkäsaunasta karkuun Honkawaaralle (lähellä Kattila-ahoa 7 km Kinnasniemeltä lounaaseen) metsämajaan, johon paleltuiwat ja kuoliwat.

Pirttijärwellä parttisotilaat riehuessaan polttiwat emännän ja sitten isännän talosta; ukko Huowinen pääsi tuwan lakeisesta ulos ja pelasti siten henkensä. Pirttijärwen nykyisen lautamiehen talon paikalle (Huovinen?) polttiwat wanhan tytön tuohikontti selkään; eräs kyntömies, joka pellolle näki melun kartanosta, pääsi surmasta pakoon.

Koko tuwallinen ihmisiä poltettiin Saarawaarassa (Saarivaarassa). Tuwan sijalla olewia poroja sen perästä uhritettiin. Kirweswaarassa olewaan Keljain petäjikköön poltettiin ämmä poikinensa. (Ilomantsin Kirvesvaarassa lienee ollut erakkomunkkien asuinsijoja, ven. Келья ).

(jatkuu)

Suomen syöjiä omilla konnuilla

Viime aikoina on eräs häirikködosentti Bäckman tehnyt kaiken voitavansa mustatakseen kotimaataan venäläisten silmissä. Ajattelin että on nyt aihetta palauttaa mieliin vähän vanhaa historiaa venäläisten ja suomalaisten yhteiselosta. Seuraavassa ja sen jatko-osissa tullaan kertomaan kansakoulunopettaja Henrik Laitisen v. 1865 muistiin keräämää historiatietoa. Nämä tiedot on julkaisti  Uuden Suomettaren lisälehdillä 10.2. -3.3.1879. Väliin olen lisännyt joitakin kommentteja, karttoja ym. Tiedot koskevat lähinnä vanhaa Ilomantsia tai rajoitetusti Pohjois-Karjalaa. Täällä pahanteko oli rajallisempaa verrattuna Kymenlaaksoon tai Pohjanmaahan.

10.02.1879   Uusi Suometar no 17 Lisälehti, s. 5

Wihan muistoja Itä-Suomesta.

H. Laitisen keräämiä w. 1865.

Henrik Laitinen tuli v. 1863 Wärtsilän rautatehtaalle opettajaksi ja kirjastonhoitajaksi  

Öllölän ja Konnunniemen kylien wälillä Ilomantsissa oli wielä isonwihan aikana (verisin vaihe 1713-14, isoviha loppui Uudenkaupungin rauhaan v. 1721)jylhä synkkämetsänen sydänmaa, johon kyläläiset riensiwät parttisotaa pakoon. Tuonne salolle, 8 wirstan päähän, matkustiwat Konnunniemen asukkaat perheineen ja rakensiwat erään waaran rinteeseen saunan, jota sanottiin ”piilomökiksi”.  Toisen waaran rinteeseen, joka siitä sai nimensä P i i l o w a a r a, rakensi saunansa Öllölän kylälistö.  (Suuri ja Pieni Piilovaara löytyvät myös Tohmajärven Patsolasta.) Jatkossa teksti on vaihdettu Old English Text –fontista   helpottamaan lukemista Bookman Old styleksi.   Molemmat saunat oliwat täynnä rahwasta. Konnunniemen saunassa oli myös kaksi kylässä asuwaa ”wenäläistä”. (=ortodoksia) Eräänä iltana kun Suomalaiset pelkäsiwät murhaajain tuloa ja tiedusteliwat wenäläisiltä: ”jokohan tänä yönä wenäläiset tulewat?”; arweliwat nämät ”puksuta saapi maata”. Waan eipä aikaakaan, niin oliwat jo wenäläiset, rahwaan mitään älyämättä, saunan piirittäneet. Nyt sieppasi wahwin saunassa olewista wenäläisistä nuijan, joka oli hätäwaraksi warustettu owen pieleen, ja törmäsi saunasta wenäläisten sekaan. He kun näkiwät rotewan miehen eiwät hirwinneet pistää häntä keihäillänsä. Se pääsi sitä tietä pakoon ja juoksi yöllä yhtä päätä Piilowaaran saunalle waroittamaan. Sieltä rahwas luisti pakoon. Mutta Konnunniemen saunalaisilla oli surma tarjona. Niiden seassa oli eräs Suomalainen Simo Pesonen, jota wenäläiset tuohoiwat keihäillänsä, waan keihään kärki, joka tawoitti Pesosta mahaan, sattui tuliraudan silmukkaan. Pesonen heittihe kuolleeksi kuolleiden joukkoon. Koko saunallisen Suomalaisia Wenäläiset siihen murhasiwat ja murskasiwat, halkoen keihäillänsä murhattujen mahat. Eräs waimo, jolla jo oli suolet siwulla riippumassa, pyysi wielä kahden päiwän perästä wettä juodaksensa. Pesonen kämpi wenäläisten mentyä haawoitettuna  pois kuolleiden joukosta ja parani. Hän asui sitten Hartiawaaralla. Kerran tuli hänen taloonsa wanha  wenäläinen sotilas, osoitti kädellään pohjoista kohden M u r h i  n w a a r a a , joksi Konnunniemen surkeata pakopaikkaa  sittemmin sanotaan, ja arweli: ”Tuolla, tuolla waarassa minä ennen Ruotsia rutsustin”. ”Aha, huusi Pesonen, sinäkö se olet, joka isäni, äitini tapoit ja minua mahaan pistit tuliraudan silmään? Malta, nyt sinun saakeli ottaa; minä tapan sinun!” Sieppasi seipään ja antoi sillä aika hajakkata Wenäläiselle, waikka se koki lepyttää: ”kuules weli, eihän siitä enää mitä, a sotoa so´an aikana”.

Wielä 60 wuotta sitten (1865) löydettiin Murhinwaaralla murhattujen pääkalloja.

(Museoviraston kulttuuriympäristön rekisteriportaali ei tunne Tuupovaaran Murhivaaraa.)

Pikkuvihan ajalta on Ilomantsin kirkonkirjaan merkitty 20 ihmisen kohdalla v. 1742 ”Ihjälslagen af ryssen” iältään 3-70 vuotiaita.

(jatkuu)