Suomen syöjiä, osa 5

03.03.1879   Uusi Suometar no 26 s. 1-2 (Jatkoa wiime lisälehteen)

Pälkjärwellä oliwat Wenäläiset tapelleet Suomen sotawäen kanssa myöskin Noittanojalla ja Kurikassa (Kurikankylä on Värtsilästä etelään 4 km).

He asettuiwat sitten Kurikkaan majailemaan. Siellä sattui kerran että talonpoika metsästä maantien varrella pilalla tähtäsi kiwäärillään ohitse kulkewaa kasakkaa. Kiwääri laukesi ja luoti meni kasakan wasempaan jalkaan ja tappoi hevosen. Tuosta suuttuiwat Wenäläiset ja alkoiwat etsiä ampujaa. He saiwat käsiinsä talonmiehen Tuomas Seppäsen Kurikasta, jonka ensin tapasiwat maantiellä (Tuomas S. saattoi olla Jouhkolan hovin isäntä). Hänen sitoiwat nuoralla hewosen häntään ja lkaahasiwat sekä pitkin että poikki maantietä aina Pälkijärwen eteläpuolelle, Nousiaisen talon kohdalle asti. Miekoilla pistellen ja ruoskilla piesten häneltä tiroittiwat: ”Kuka ampu, kuka ampu?” Kun ei Seppänen tuskissaankaan tiennyt sanoa kuka kasakkaa oli ampunut, hylkäsiwät hänen wihdoin wähissä hengin maantielle. Hän kitui sitten waiwaisena jonkun ajan ja kuoli.

Kurikassa kasakat hewosillaan syöttiwät ruispeltoja ja itselleen tappoiwat lehmiä, mistä waan tapasiwat. Mutta keinon keksiwät kestikiewarin Erkki Pakarisen wanhin tyttö Maria ja torpanpoika Kaappo Juhanpoika Silwander. He ajoiwat kenenkään tietämättä karjansa Suosaaren (Pälksaaren?) hörppösiin maalle, tukkiwat karjan kellot ja sitoiwat lehmät puihin kiinni. Siellä oliwat 5 wuorokautta piilossa, 10 wirstan päässä kylästä, ja eliwät sen ajan lehmän maidolla. Paimenten löyttyä syötti heitä Fiandt kenraalin (Kajaanin linnan komendantti 1715. Hänen lapsensa saivat aateliasarvon nimellä von Fieandt ja merkittiin Ruotsin ritarihuoneen luetteloihin 1752; kuoli Lappeenrannan taistelussa 1741) äiti Kaija Tuukkainen ryyniliemillä. Kaappo Silwander eli wielä 73 wuoden wanhana w. 1865.(Nämä vuosiluvut eivät pidä paikkaansa.)

Sodan syttyessä w 1808 oli Wenäjän hallitus laittanut Karjalan ja kaiken Suomenmaan kirkkoihiin sellaisen kuulutuksen, ett`ei kenenkään tarwitse Wenäjän sotawäen tullessa mennä pakoon, waan saa jokainen pysyä rauhassa majassaan. Mutta Kesälahden kirkossa waan ilmoitettiin että sota tulee. Wenäläiset siitä tiedon saatuaan tuliwat eräänä aamuna warhain pappilaan ja ottiwat rowasti Lucanderin yöwuoteeltaan wangiksi.(Tässä on virhe: Lukander oli pappina vasta 1800-luvulla.Pikkuvihan aikaan pappina oli Johan Weckman.) ”Makisten Lummi” sen nähtyänsä karkasi ulos ikkunasta ja pääsi pappilan ruispeltoon piiloon. Rowastin keralla ottiwat Wenäläiset pappilasta hewosen, mjutta rowasti sai ensin astua hewosten rinnalla. Sitten wyöttiwät hänen hwosen selkään ja sitoiwat jalat hewosen mahan alitse kiinni. Kesälahden Rastinniemellä antoi Nousiaisen emäntä rowastille sinä päiwänä ensi kerran ruokaa ja Terwalahdessa ja Willolassa samoin talon emäntä wiskasi aitan ikkunasta rowasti raiskalle hiilikkään syötäwäksi, häntä kun aitassa pidettiin wankina; siinä oli rowasti tarinan mukaan saanut maata sikolätissä. Häntä kuletettiin aina Sawonlinnaan, jossa sai olla koko syyskesän, kunnes Kerimäen rowasti Makkonen (virhe: Kerimäen papit olivat kaikki tuohon aikaan ruotsinkielisiä) sai hänen puuhillaan wapautetuksi.

Ruhtinas Kutrisowin kuolemasta tappeluun Iisalmen sillalla w. 1808 kerrotaan näin. Ruhtinas oli harmaalla hewosellansa liehunut tappelussa kuin tuli ja walkea, kunnes pahaksi onnekseen sattui tulemaan häntä wastaan wanha tuttawansa Wenäjän kirkkoherra Ilomantsista (Ivan Petrov, kirkkoherrana 1807-1817, Venäjän sotaväen opas ja tulkki, sai useita kunniamerkkejä), hänkin harmaalla hewosella. Terwehdittyään rupesiwat ukot tupakoimaan; ruhtinas otti taskustaan kultasen nuuskutoosan, jonka kirkkoherra otti käteensä. Samassa lensi jo perhonen Suomen leirin puolelta ja purasi ruhtinasta niin että loppui tupakoiminen; hewonen ratsutta pakoon. Kirkkoherra piti sitte nuuskutoosan omanansa ja näytteli sitä tuttawillensa, kertoen kuinka surullisella tawalla hän oli sen saanut. (Tämä on aivan tarua sekoitettuna Napoleonia vastaan käydyn sodan muistoihin; Mihail Kutusow voitti kuuluisan Borodinon taistelun.)

Luettelo Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kirjoissa niistä haudatuista, jotka ovat kuolleet väkivaltaisesti venäläisten (=venäläisten ja karjalaisten) toimesta:

†	tunnus	nimi	kylä	kuolinsyy	ikä
23.3.1742		Pekka Ikonen	Melaselkä	Ihjälslag. af ryssen (kuoliaaksi lyöty)	33
23.3.1742	Niilo Ikosen poika	Antti	Melaselkä	sama	12
23.3.1742	Mikko Martikaisen poika	Elias	Melaselkä	sama	22
9.5.1742	talollinen	Vilppu Utriainen	Ontronvaara	sama	70
9.5.1742	ed. lanko	Klaus Pesonen	Ontronvaara	sama	30
13.5.1742	Vilpun vaimo	Maria Karvinen	Ontronvaara	sama	60
9.5.1742	Juho Ikosen poika	Heikki	Kuolismaa	sama	6
18.5.1742	tilallinen	Pekka Pekanp. Piitulainen	Konnunniemi	Dödad af ryssen (tapettu)	35
26.5.1742	Heikki Pesosen vaimo	Riitta Varotar (Vartiainen)	Öllölä	sama	58
26.5.1742	H. Pesosen tytär	Riitta	Öllölä	sama	5
26.5.1742	H. Pesosen tytär	Anna	Öllölä	sama	2
4.8.1742	talollinen	Joose Pesonen	Kinnasniemi	sama	30
4.8.1742	talollisen poika	Olavi Reinikainen	Kinnasniemi	sama	18
4.8.1742	talollinen	Niilo Kainulainen	Kinnasniemi	sama	42
4.8.1742	tilallinen Juho Määttäsen vaimo	Valpuri Hiltunen	Eimisjärvi	ihjelslag.af ryssen	67
4.8.1742	Tilallinen Taneli Kerkkäsen vaimo	Kirsti Pesonen	Pirttijärvi	sama	27
4.8.1742	Talollinen	Antti Vänskä	Pirttijärvi	Skutten af ryssen (ammuttu)	62
8.11.1742	talollinen	Pärttyli Ikonen	Kuolismaa	Dödad af ryssen	43

LOPPU

Suomen syöjiä, osa 4

Korpiselän kappelissa Suojärwellä, kun parttisotilaat tuliwat Siipakylään (Tsiipakka oli kylä Korpijärven rannalla kuten Hoilolakin), niin latoiwat rahwaan tuwan lattialle riwiin istumaan ja laukasiwat siinä kiwääreillä jokaisen järjestänsä hengeti. Silloin jäi eräs poika lapsi, jota sanottiin ”Taltta-Mikoksi”, eloon ja sai kolme wuorokautta imeä kuolleen äitinsä rintaa. Waan Mikko, kun autettiin siitä pulasta, kaswoi mieheksi ja eli kunnialla wanhaksi. Siipakylässä muistellaan Suomalaisten eläneen wasta 130 wuoden paikoille.

Onkisuolle, joka on Korpiselän ja Suojärwen wälillä lähellä Äkläjärven (Ägläjärvi)kylää, murhasiwat parttisotilaat 70 henkeä.

Onkamon kylästä Tohmajärwellä oliwat talonpojat Lappeenrannan sodan aikana w. 1741 korwessa ja myllyllä paossa. Wenäläiset löysiwät heidät sieltäkin ja polttiwat tuwallisen Suomalaisia. Rotewimpia joukosta, Juha Riikosen ja Mikko Siwosen waimonensa (Populi Mikko Sivonen oli muuttanut Impilahdelta Venäjän puolelta 1735 vaimonsa ja lapsensa kanssa Kemien kylään), weiwät wankina aina ”Sernaskoin maahan”. Riikosen wanhempi poika Juha ja setänsä oliwat kuulleet Wenäläisten tulon ja pakeniwat korpeen. Heidän koiransa kun kuuli kahakan myllyltä rupesi haukkumaall, mutta poika sieppasi puukon tupestaan ja leikkasi koiralta kurkun poikki, joten pelastuiwat. Kaksi yötä ja päiwää Wenäläiset temusiwat myllyllä. Wankien sanotaan sanotaan saanneen keisarilta luwan palata Moskowasta, waan he eiwät enää tahtoneet.

Allinsalmella tappoiwat Wenäläiset metsämajaan paossa olewan pappi Toljanderin pojan, mutta hänen pieni poikansa, joka pääsi erääseen maahautaan piiloon, säilytti henkensä.(Pikkuvihan aikaan venäläiset tappoivat kirkkoväärti ja kappalainen Klemet Toljanderin. Klemet oli Tohmajärven kirkkoherra Clemes Tolianderin (k. 1684) pojanpoika, jonka poika Johan pelastui maahaudassa

Allinsalmi on Rääkkylän ja Tohmajärven rajalla.

Rastinniemen kylässä Kesälahdella (13 km kirkolta luoteeseen) Wenäläiset w. 1741 polttiwat Suomalaisia kaksi tuwallista. Tuosta onnettomuudesta pelasti itsensä eräs ukko Nousiainen (Mikko Nousiainen(?), k. 1790 72 v iässä ajokseen) lakeistorwen kautta, josta muka tauti sitten söi jalan waiwaiseksi. Larjuksen mäellä Kesälahden kirkon luona Wenäläiset samoin polttiwat tuwallisen ihmisiä (Venäläiset polttivat molemmat Kesälahden pappilat 1741-42, Jo 1709 oli vieressä ollut kirkko ryöstetty ja pappila poltettu.) (Jatk.)