Kestää ja kestää...

Enpä muistanut syyskuun merkkipäivää. Se oli syyskuun yhdeksäs.
No mitä silloin? Minua uskollisesti palvellut polkupyöräni täytti hallinnassani 50 vuotta. Vuonna 1961 isäni päätti ostaa kesän (vai oliko kesien?) työpalkaksi rippikoulun käyneelle pojalleen polkupyörän. Ja se ei ollutkaan tavallinen Tarmo tai Pyrkijä, vaan ihka ruotsalainen Crescent. Kun sain tiedon, että pyörä on noudettavissa, muistan miten juoksin koko matkan 10 km saadakseni kulkupelin. Tuulensuusta Turenkiin Narisen koneliikkeeseen. Sitten kirjoitin vihkoon ajamani matkat, niitä tuli vuotta kohden pari tuhatta kilometriä alkuaikoina. Seuraavana kesänä tein naapurin pojan kanssa ensimmäisen pidemmän (huvi)matkan Forssan ja Paraisten kautta Houtskariin.
Kymmenen vuotta myöhemmin seikkailin samalla pyörällä yksin nykyisessä asuinkunnassani Ilomantsissa. Olin ottanut pyörän junasta Parikkalassa ja jatkoin rajavyöhykkeen reunoja nuollen aina Kuusamoon.
Vielä nytkin suunnistan aika ajoin Pogostalle, puoli tuntia suuntaansa jos tuuli ei ole kovin vastainen.
Mikä kestokulutushyödyke kestää käyttökuntoisena 50 v (-80 v?) tänä päivänä? Ei kai mikään muu kuin Crescent. Vaihdoin vasta pari vuotta sitten sen toisen alkuperäisen päällysrenkaan (Trelleborg), kun kaikki kulutuspinta oli siitä jo lähtenyt ja kangas alkoi rispaantua. Ei Nokialainen ole pystynyt vastaavaan.
Kerran pyörani on varastettu Helsingin rautatieasemalta, mutta varas jäi kiinni pyörää kantaessaan.
Opiskeluaikoina ajoin pyörälläni Helsingin kadut tutuiksi, eikä silloin ollut juuri pyöräteitä eikä kypäriä. Ja kerran oli ainakin loukkaantuminen lähellä. Oli kiire ruotsin kielen kielikokeeseen ja paahdoin pitkin Aleksia ratikan nopeudella. Stockmannin edessä yhtäkkiä huomasin, että ohjaustanko on irtonaisena kädessä ja silloin lennettiin. Osasin ottaa kivikadun vastaan katkenneella tangolla ja voltin tekemällä en lyönyt päätäni katuun. Mutta vaihdevaijeri oli kiinni tangossa ja sekös heitti koko pyörän ylitseni niin, että rämähti. Pyörä iskeytyi satula edellä katuun niin, että satulan kierrevieteri meni lyttyyn. Heitin pyörän raakin jonkun näyteikkunan eteen ja läksin juosten jatkamaan matkaani. Ratikkapysäkin naiset huusivat perääni, että mene lääkäriin; luulivat vielä minun saaneen shokin.
Tuo pyöräily 40 v sitten Ilomantsissa oli jotenkin merkillinen. Siihen liittyi aivan outo kokemus Mekrijärvellä ja Petrun praasniekka Hatussa. Silloin vielä Hatun maisema oli avointa ja kuinka ihailinkaan Venäjältä nousevaa kovaa ukonilmaa, jonka jylinään sekottui tsasounan palvelus ja kirkkolaulu. Nythän ei samasta suunnasta nouse enää ukkonen Hattuun, kun turvetuotantoon otetut Ilajan suot ovat muuttaneet ilman virtauksia.
Tuo ukkonen sai sitten minut kiinni Kakkaravaarassa, jossa turvauduin pahimman ilman ajaksi johonkin navettaan. Kun läksin eteenpäin, ajoin vaaran rinnettä alas ja silloin pamahti. Takarengas räjähti. Tuskin olin ehtinyt heittäytyä pyörän päältä pois, kun salama iski lähimpään puhelinpylvääseen pirstoen sen ja lennättäen pylvään numerolaput tielle eteeni. Otin niistä yhden matkamuistoksi. Silloin Naarvan ympäristön metsät olivat kaikki matalaa taimistoa ainakin valtion mailla, joten sateelta ei saanut mitään suojaa. Ennen Käenkoskea pääsin kuitenkin kyhjöttämään piskuiseen maitolaituriin. Tuli ilta ja Käenkoskella etsiydyin kuivattelemaan vaatteitani jonkun navetan heiniin. Emäntä sitten aamulypsyllä herätti, eikä ollut moksiskaan vieraasta navetassa nukkujasta. Lienee ollut siihen aikaan tavallista kulkumiehen elämää.
Ehkä voisi jopa sanoa, että pyöräni pelasti minut salamalta.
Sitten ohjailin pyörääni milloin Gotlannin kautta Växsjöhön, Tallinnan kautta Lahemaan kansallispuistoon tai Pomeranialla matkaten Gdanskiin ja Gdyniaan Solidarnoz-liikkeen kuumimpien vaiheiden aikaan. Jouduin sillä matkalla jopa pidätetyksi ajaessani vahingossa miliisin vesitykkivarikolle.
Luulenpa että mistään muusta esineestä en ole saanut niin paljon iloa kuin nyt jo ruosteestakin kirjavoituneesta mutta pohjavärinsä säilyttäneestä ruotsalaisen metalliteollisuuden laatutuotteesta. Kunpa tänä päivänäkin osattaisiin tehdä jotain vastaavaa.
Pitääpä vielä jälkikäteen lisätä tähän kuva juhlakalusta.